1 Macc 6

1Antiokus Epiphaneksen kuoltua, tulee hänen poikansa Antiokus Eupator hänen siaansa. Mutta kuin kuningas Antiokus vaelsi sinne ja tänne ylimmäisessä valtakunnassa, sanottiin hänelle siitä kuuluisasta kaupungista Elimadista, joka oli Persian maakunnassa, että siinä oli paljo kultaa ja hopiaa ja suuret rikkaudet, 2Ja että templissä olivat suuret tavarat ja kultaiset vaatteet, haarniskat ja kilvet, jotka Philippuksen poika, kuningas Aleksander Makedoniasta, siihen antanut oli. 3Tuli sentähden Antiokus sen kaupungin alle, saamaan ja ryöstämään sitä; mutta ne, jotka kaupungissa olivat varustetut: 4Sen tähden olivat he valmiit varjelemaan itseänsä. Ja ei Antiokus taitanut mitään toimittaa, vaan täytyi palata jälleen tietänsä myöten Babeliin päin suurella murheella. 5Silloin sai hän sanoman, että hänen sotaväkensä, jonka hän Juudan maalle lähettänyt oli, lyöty oli, ja Lysiaan oli täytynyt paeta, 6Ja että Juudalaiset olivat voittaneet hänen leiristänsä suuret tavarat ja paljon sota-aseita, joilla he sitte olivat itsensä paremmin varustaneet, ja tulleet voimallisemmaksi 7Ja olivat heittäneet ulos kauhistuksen Jerusalemin templistä, ja vahvistaneet pyhän jälleen vahvalla muurilla niinkuin ennenkin, ja myös vahvistaneet Betsuran. 8Kuin Antiokns tämän puheen kuuli, hämmästyi hän sangen suuresti, ja tuli ylönpalttisesti murheelliseksi, ja laski itsensä vuoteelle, ja tuli murheesta sairaaksi, ettei hänen aikomuksensa menestynyt, 9Ja viipyi kauvan siinä kaupungissa; sillä murhe, jota pitemmältä, sitä raskaampi se oli hänelle, ja teki hänen niin heikoksi, että hän ymmärsi sen kautta kuolevansa. 10Sentähden kutsui hän ystävänsä tykönsä, ja sanoi heille: en minä taida enään unta saada suuren murheen ja sydämen surun tähden, joka minulla on. 11Voi kuinka kaikki minun menoni toisin päin kääntynyt on! Niinkauvan kuin minä olen hallinnut, on minulla ilo ja voitto ollut, ja olen minun omiltani rakastettu ja suurena pidetty. 12Mutta nyt olen minä niin sydämestä murheellinen, ja minun mieleeni johtuu se paha, jonka minä Jerusalemissa tehnyt olen, kuin minä kaikki kulta. ja hopia-astiat templistä vein pois, ja annoin tappaa viattomat ihmiset Juudeassa. 13Siitä tulee nyt minulle kaikki tämä onnettomuus, ja täytyy vieraalla maalla tässä surussa kuolla. 14Ja hän kutsui ystävänsä Philippuksen, sen hän asetti koko valtakunnan päämieheksi, 15Ja antoi hänelle kruunun, kaapun ja sormuksen, ja käski hänen kasvattaa hänen poikansa nuoren Antiokuksen ja asettaa valtakuntaan. 16Ja niin Antiokus kuoli siinä kaupungissa, yhdeksäntenä ajastaikana viidettäkymmentä toistasataa. 17Kuin Lysias kuuli, että kuningas kuollut oli, teki hän Antiokus Epiphaneksen pojan kuninkaaksi, nuoren Antiokuksen, jonka opetusisä hän oli ollut, ja nimitti hänen Eupatoriksi. 18Ja pakanat, joiden hallussa Zionin linna vielä oli, tekivät Israelin kansalle paljon vahinkoa pyhässä; sillä heillä oli hyvä luja linna. 19Sentähden ajatteli Juudas ahdistaa heitä, että hän olis heidät surettanut. 20Ja kansa tuli kokoon viidentenäkymmenentenä vuotena toista sataa, ja toi sen eteen kaikkinaisia sota-aseita. 21Ja muutamat pakanoista läksivät ulos linnasta menemään kuninkaan tykö apua anomaan. Heidän seuraansa antoivat itsensä monta, jotka Israelista luopuneet olivat, ja menivät heidän kanssansa kuninkaan tykö, ja sanoivat: 22Miksi et tahdo rangaista, ja meidän veljeimme tähden kostaa? 23Sillä me tahdoimme olla sinun isälles alamaiset ja hänen käskyllensä kuuliaiset; 24Sentähden meidän kansa luopui meistä, ja kussa he saivat meistä jonkun kiinni, niin he tappoivat sen, ja jakoivat meidän perimisemme keskenänsä. 25Ja ei ainoastaan ole vaivanneet meitä, mutta senkaltaisia ovat he tehneet koko maakunnassa. 26Ja nyt ahdistavat linnan Jerusalemissa, ottaaksensa sitä, ja ovat vahvaksi rakentaneet pyhän ja Betsuran. 27Ellet sinä nyt riennä sinuas estämään heitä, niin he tulevat vahvemmiksi, ja tekevät enempi vahinkoa, ja et sinä taida sitte enään heitä hillitä. 28Kuin kuningas senkaltaisia kuuli, julmistui hän sangen suuresti, ja antoi kutsua kokoon ruhtinaansa, ja jalkaväen ja hevosväen päämiehet, 29Ja otti muukalaista palkkaväkeä luotokunnista, 30Ja kokosi satatuhatta miestä jalkaväkeä, ja kaksikymmentä tuhatta ratsasmiestä, ja kaksineljättäkymmentä elephanttia, jotka sotaan olivat harjoitetut. 31Tämä sotaväki vaelsi Idumean lävitse; ja kuin he tulivat maalle, piirittivät he Betsuran, ja asettivat sen alle monenkaltaiset sodanneuvot, mennäksensä väkirynnäköllä sisälle. Mutta Juudalaiset tulivat ulos, ja polttivat ne rakennukset, ja sotivat miehuullisesti. 32Ja Juudas luopui Zionin linnasta, ja tuli sotaväen kanssa Betsakaraan kuninkaan leiriä vastaan. 33Silloin oli kuningas huomeneltain varhain ylhäällä ennen päivää, ja johdatti sotaväen Betsakaran tielle, ja antoi asettaa rintasodan, ja vaskitorvea soittaa, 34Ja priiskottaa elephantit punaisella viinalla ja morin marjan nesteellä, kehoittaaksensa heitä käymään edes ja vihastumaan; 35Ja jakoi elephantit joukkoin keskelle, että kunkin elephantin tykö oli asetettu tuhannen jalkamiestä rautalakeilla ja haarniskoilla, ja viisisataa hevosmiestä. 36Nämät ottivat vaarin elephantista niin ettei he välttäneet pois sen tyköä, ja kuhunka elephantti käännettiin, sinne myös heidän piti kääntymän. 37Ja kukin elephantti kantoi selässänsä puutornia, jossa kaksi neljättäkymmentä sotamiestä oli, ja se mies, joka eläintä ajoi ja hallitsi. 38Ne muut hevosmiehet asetti hän molemmille puolille estämään jalkaväkeä toinen toisestansa hajoamasta. 39Ja kuin aurinko koitti ja paisti kultaisten kilpien päälle, leimahti koko vuori siitä, niinkuin se kaikki olis ollut tuli. 40Ja kuninkaan sotaväestä meni osa vuorelle ja osa alas lakialle kedolle visusti, hyvässä järjestyksessä. 41Ja joka heidät kuuli, se peljästyi siitä hirmuisesta pauhinasta ja suuresta väen paljoudesta, ja siitä helinästä, jonka heidän haarniskansa ja rautansa antoivat; sillä se oli sangen suuri ja hyvin varustettu sotajoukko. 42Ja Juudas myös kävi edes joukkoinensa varjelemaan itsiänsä, ja löi kuusisataa kuoliaaksi kuninkaan väestä. 43Ja Eleasar, Sauran poika, otti vaaria yhdestä elephantista, että se oli suurin ja paremmin valmistettu kuin muut, ja luuli kuninkaan sen päällä olevan, 44Ja rohkeni sen kimppuun, että hän olis avun saattanut kansallensa Israelille, ja saanut ijankaikkisen nimen. 45Ja juoksi sen tykö suurella rohkeudella, ja tunki itsensä vihollisten lävitse, ja tappoi monta heistä molemmilta puoliltansa, 46Ja antoi itsensä elephantin alle ja pisti sen, niin että elephantti lankesi hänen päällensä ja kuoli, kuoli hän myös itse sen alla. 47Mutta että juudalaiset näkivät, että kuninkaan sotaväki niin väkevä oli, välttivät he sivulle, ja hylkäsivät viholliset sillä erällä. 48Sentähden meni kuninkaan sotaväki Jerusalemiin, ja tulivat Juudeaan. 49Mutta ne, jotka Betsurassa olivat, ei voineet enään siinä olla nälän tähden; sillä se oli seitsemäs vuosi, jolla piti maalle lepo oleman; ja he saivat luvan kuninkaalta, että heidän piti menemän ulos pelkäämättä. 50Niin kuningas otti Betsuran, ja pani siihen sotaväen, varjelemaan linnaa, 51Ja vaelsi Zioniin, ja piiritti pyhän kauvaksi aikaa, ja valmisti siinä kaikkinaiset sota-aseet. 52Mutta Israelin kansa varjeli itsensä pyhässä monta päivää, ja tekivät he myös moninaisia sota-aseita vihollisia vastaan. 53Mutta ei heilläkään ollut mitään syötävää, että se oli se seitsemäs vuosi, ja ne vieraat Juudalaiset, jotka pakanain maalta Juudeaan tuodut olivat, että he olisivat siellä olleet varjellut, olivat kaiken ravinnon kuluttaneet. 54Ja pyhät olivat sangen harvat; sillä he kuolivat nälästä, sen. tähden täytyi heidän erota toinen toisestansa, ja itsensä jakaa kukin paikkaansa. 55Sillä välillä sai Lysias kuulla, että Philippus, jonka haltuun kuninkaan isä nuoren kuninkaan, ja valtakunnan eläissänsä oli antanut, 56Oli jälleen tullut Persiasta ja Mediasta sillä sotaväellä, jonka kuningas sinne vienyt oli; ja että Philippus rupesi hallitsemaan. 57Sentähden riensi hän pois Juudeasta kotiansa jälleen valtakuntaan, ja sanoi kuninkaalle ja päämiehille: me kärsimme tässä vaivaa ja ei ole meillä mitään syötävää, ja meiltä on paljo väkeä tullut pois, ja tämä sia, jonka me piirittäneet olemme, on sangen vahva, ja meillä on kyllä kotona valtakunnassa toimittamista, jotka asiat korkeammat ovat. 58Tehkäämme rauha tämän kansan kanssa, ja sallikaamme heidän pitää lakinsa, niinkuin he ennenkin pitäneet ovat. 59Sillä ainoasti sentähden he vihaiset ovat ja sotivat, että me tahdomme panna pois heidän lakinsa. 60Tämä puhe kelpasi kuninkaalle ja päämiehille hyvin. 61Ja kuningas lähetti heidän tykönsä, tekemään rauhaa heidän kanssansa; johon he suostuivat, sillä kuningas päämiehinensä vannoi sen heille. 62Mutta kuin he tulivat ulos linnasta, meni kuningas sinne sisälle; ja kuin kuningas näki, että se niin vahva oli, niin ei hän pitänyt valaansa, vaan käski kaikki muurit ympäriltä lyödä jälleen maahan. 63Sitte vaelsi hän kiiruusti Antiokiaan. Silloin sai hän ymmärtää, että Philippus oli siellä itsensä tehnyt kuninkaaksi, sen tähden soti hän hänen kanssansa, ja otti kaupungin jälleen väkiväellä.