1 Macc 3

1Juudas Makkabealaisen sotavalmistuksesta ja hänen vihollisistansa. Ja Juudas, joka kutsuttiin Makkabealaiseksi, tuli isänsä siaan. 2Ja kaikki hänen veljensä, ja kaikki, jotka hänen isänsä kanssa yhtä pitäneet olivat, auttivat häntä (vihollisia vastaan) ja sotivat Israelin edestä ilolla. 3Ja Juudas saatti suuren kunnian kansallensa, hän oli haarniskoissansa niinkuin sankari, ja varjeli miekallansa sotajoukkonsa. 4Hän oli rohkia niinkuin jalopeura, ja pelkäämätöin niinkuin nuori kiljuva jalopeura, kuin se juoksee saaliin jälkeen. 5Hän etsi luopuneita ja jumalattomia, jotka vaativat kansaa luopumaan laista, rankaisi ja poltti heidät. 6Niin että hänen vihollisensa pelkäsivät häntä kaikissa paikoissa ja pakenivat, ja luopuneet tulivat poljetuksi, ja hän sai onnen ja voiton. 7Tästä sai moni kuningas karvaan mielen, vaan Jakobille oli se iloksi, ja hänelle itselle ijankaikkiseksi muistoksi ja kunniaksi. 8Hän vaelsi Juudan kaupunkien lävitse, ja surmasi jumalattomia, ja käänsi pois vihan Israelista. 9Ja hän oli kuuluisa hamaan maan ääreen, niin että kaikki maahan poljetut pakenivat hänen tykönsä. 10Sentähden kokosi Apollonius pakanoista ja Samariasta suuren sotaväen, sotimaan Israelia vastaan. 11Kuin Juudas sen kuuli, meni hän häntä vastaan, löi ja tappoi hänen ja suuren joukon vihollisia, ynnä hänen kanssansa vaan ne, jotka pääsivät, pakenivat. 12Ja Juudas sai heidän kalunsa, ja otti Apolloniuksen miekan, jonka hän sitte kantoi kaiken elinaikansa. 13Senjälkeen, kuin Seron, Syrian sodanpäämies, sai kuulla uskollisten joukon pitävän yhtä Juudaan kanssa, ja siellä olevan koossa suuren sotaväen joukon, sanoi hän: 14Minä tahdon voittaa kunnian, että minä ylistettäisiin koko valtakunnassa, ja tahdon lyödä Juudaan ja hänen joukkonsa, jotka kuninkaan käskyn ovat katsoneet ylön. 15Sentähden hankitsi hän itsensä ja suuri väki meni hänen kanssansa kostamaan Israelia, ja tulivat hamaan Bethoronin paltaan asti. 16Silloin meni Juudas häntä vastaan vähällä joukolla. 17Mutta kuin he saivat nähdä viholliset, sanoivat he Juudaalle: meitä on vähä, ja me olemme myös heikot paastosta, kuinka siis me voimme lyödä niin suurta väkevää joukkoa? 18Mutta Juudas sanoi: se taitaa kyllä tapahtua, että vähä joukko voittaa suuren; sillä Jumala taitaa kyllä antaa voiton, niin vähän joukon kuin paljonkin kautta; 19Sillä voitto tulee taivaasta, ja ei väen paljoudesta. 20He uskaltavat suureen väkeensä, ja aikovat tappaa ja hävittää meitä, meidän vaimomme ja lapsemme. 21Vaan meidän pitää meitämme varjeleman ja sotiman meidän henkemme edestä ja meidän lakimme edestä. 22Sentähden on Jumala heitä maahan lyövä meidän silmäimme edessä: ei teidän pidä heitä pelkäämän. 23Kuin hän näin puhunut oli, hyökkäsi hän hopusti vihollisten päälle, ennen kuin he sen äkkäsivät, ja löi Seronin ja hänen väkensä pakoon, 24Ja ajoi heitä takaa Bethoronista alaspäin, niin lakialle kedolle, ja löi heitä kuoliaaksi kahdeksansataa; ja ne, jotka pääsivät, pakenivat Philistealaisten maalle. 25Niin tuli suuri pelko kaikille kansoille ympäristöllä Juudaan ja hänen veljeinsä edessä. 26Ja kaikissa maakunnissa puhuttiin Juudaasta ja hänen teoistansa; ja se tuli myös kuninkaan korville. 27Kuin Antiokus nämät kaikki kuulla sai, julmistui hän ylönpalttisesti, lähetti ja antoi käskyn kaikkeen valtakuntaansa, ja kokosi suuren väen; 28Ja otti tavarastansa ja valmisti vuoden palkan, ja antoi käskyn, että kaikissa paikoissa piti oltaman valmiina sotaan. 29Mutta kuin hän näki, ettei hänellä ollut rahaa täydeksi, ja ettei maakunta niin paljon antaa voinut, sen sodan tähden, jonka hän kauvan oli pitänyt lakia vastaan, 30Pelkäsi hän, ettei hän voinut senkaltaista kulutusta vasta tehdä, kuin siihen päivään asti; sillä hän oli palkkaa ja lahjoja enemmän antanut ulos, kuin kaikki kuninkaat hänen edellänsä. 31Sentähden tuli hän surulliseksi, ja matkusti Persian maata verolliseksi laskemaan, ja kokoomaan paljon rahaa. 32Ja hän jätti siaansa yhden päämiehen kuninkaan asiain päälle koko valtakuntaansa, ruveten Euphratista, niin hamaan Egyptiin asti, 33Ja antoi hänen kasvattaa poikaansa, nuorta Antiokusta, siihen asti kuin hän palajava oli, 34Ja antoi hänelle puolen sotaväestä ja elephanteista, ja käski häntä kaikista asioista ja Juudan ja Jerusalemin asuvaisista: 35Että hänen piti lähettämän sotajoukon heitä vastaan surettamaan jääneen kansan Israelissa ja Jerusalemissa, ja hukuttamaan heidän muistonsa siitä paikasta, 36Ja asettamaan muukalaisia sinne asumaan, ja että pakanoille piti maa jaettaman. 37Sillä seitsemäntenä vuotena viidettäkymmentä toista sataa läksi kuningas kaupungistansa Antiokiasta ja meni Euphratin virran ylitse, ja vaelsi ylimmäisten maakuntain lävitse. 38Mutta Lysias valitsi muutamia voimallisia miehiä kuninkaan ystävistä päämiehiksi, nimittäin: Ptolomeuksen Dorimenin pojan, Nikanorin ja Gorgian. 39Ja antoi heille neljäkymmentä tuhatta jalkamiestä ja seitsemäntuhatta hevosmiestä, että heidän piti menemän Juudan maahan ja hävittämän Juudalaisia, niinkuin kuningas oli käskenyt. 40Kuin he nyt tällä väellä lähteneet olivat, tulivat he ja sioittivat heitänsä Emmaonin tykö, tasaiselle kedolle. 41Kuin sen maakunnan kauppamiehet ympäristöllä sen kuulivat, tulivat he leiriin, ja toivat myötänsä paljon rahaa, ostaaksensa Israelin lapsia orjaksensa. Ja Syriasta ja muista pakanoista meni enempi sotaväkeä heidän tykönsä. 42Kuin nyt Juudas Ja hänen veljensä näkivät, että vaino eneni ja vihollinen makasi heidän rajoillansa, ja he saivat ymmärtää, että kuningas oli käskenyt hukuttaa kaiken Juudean, 43Rohkaisivat he itsensä, Ja olivat yhtäpitäväiset, että he tahtoivat kansansa avuksi ehtiä ja sotia pyhän edestä. 44Sentähden kokosivat he sotaväkensä yhteen, että he olisivat aikanansa valmiit sotimaan ja rukoilemaan Jumalalta armoa ja apua. 45Mutta siihen aikaan oli Jerusalem autio, ja ei siellä yksikään Israelin lapsista enään asunut, ja pyhä oli saastutettu epäjumalilla, jotka sinne pannut olivat, ja pakanat asuivat linnassa, ja kaikki kunnia oli Jakobista otettu pois, ei myös siellä kuulunut huilua eikä kanteletta. 46Sentähden tuli kansa yhteen Mitspassa, joka on Jerusalemin kohdalla; sillä Mitspassa piti Israelin entisiin aikoin rukoileman. 47Tässä paikassa tulivat he myös nyt kokoon, paastosivat ja pukivat säkit yllensä, ja panivat tuhkaa päänsä päälle, ja repäisivät vaatteensa rikki, 48Ja toivat lakikirjat edes, joita pakanat olivat etsiä antaneet kirjoittaaksensa niihin epäjumalainsa kuvat. 49He veivät sinne myös pappein vaatteet, esikoiset ja kymmenykset, tekivät nasiiria, joiden määrätystä ajasta piti ottaman vaarin, 50Ja huusivat surkiasti taivaasen, sanoen: mitä me nyt näillä teemme? ja kuhunka me nämät viemme? 51Sillä sinun pyhäs on saastutettu, ja papit ovat ajetut pois. 52Ja katso, pakanat kokoontuvat meitä vastaan, että he meidät peräti kadottaisivat. 53Sinä tiedät, mitä heidän mielessänsä on meitä vastaan. Kuinka me taidamme heidän edessänsä seisoa, jollet sinä meitä auta, meidän Jumalamme! 54Senjälkeen antoi Juudas kutsua kansan vaskitorvilla kokoon, ja asetti hallituksen päämiehet, esimiehet, väen asettajat, ja tuhanten, satain, viidenkymmenten ja kymmenten johdattajat 55Ja antoi kuuluttaa, että jotka kartanoita rakentaneet olivat, ja vaimon kihlanneet, ja viinapuita istuttaneet, eli jotka pelkurit olivat, piti kotiansa palajaman, niinkuin laki antaa myöten. 56Sitte he läksivät matkaan, ja sioittivat itsensä myös Emmaonin tykö, etelän puolella. 57Ja Juudas neuvoi väkeänsä ja sanoi: hankitkaat ja älkäät hämmästykö, että te huomeneksi valmiit olisitte sotimaan pakanoita vastaan, jotka meitä ja meidän pyhäämme aikovat maahan lyödä. 58Sillä se on meille parempi, että me kuolemme sodassa, kuin se, että me näemme senkaltaista tuskaa, joka on tullut meidän kansamme ja jumalanpalveluksemme päälle. 59Mutta niinkuin Jumalan tahto on taivaassa, niin tapahtukoon.