Wis 18

Israelin lasten lähdentö Egyptistä. 1Mutta sinun pyhilläs oli suuri valkeus, ja viholliset kuulivat kyllä heidän äänensä, mutta ei he nähneet heitä. lä heidän äänensä, mutta ei he nähneet heitä. 2Ja he ylistivät sinua, ettei he senkaltaista kärsineet, ja kiittivät, ettei he, jotka heiltä vahingoittiin, heille kostaneet, ja toivottivat, että he olisivat kaukana heistä. 3Sitä vastaan annoit sinä näille tulipatsaan, joka heitä valisti oudolla tiellä, ja et antanut auringon vahingoittaa heitä sillä jalolla matkalla. 4Sillä ne olivatkin mahdolliset olemaan ilman valkeutta, ja pitikin pimeydessä niinkuin kahleissa makaaman, että he sinun lapsias vankina pitivät, jonka kautta lain katoomatoin valkeus maailmalle annettaman piti. 5Ja kuin he ajattelivat tappaa : pyhäin lapsia, (mutta yksi ulosheitetyistä kätkettiin heille rangaistukseksi) , otit sinä suuren joukon heidän lapsistansa, ja hukutit heidät yhtä haavaa väkevässä vedessä. 6Se yö oli meidän isillemme ennen ilmoitettu, että he vahvistettaisiin ja iloitsisivat lupauksesta, jonka he uskoivat. 7Ja sinun kansas toivoi niin vanhurskasten autuutta ja vihollisten kadotusta. 8Sillä kuin sinä vihollisia vaivasit, teit sinä meitä, joita tykös kutsuit, jaloksi. 9Ja kuin jumalisten pyhät lapset uhrasivat sinulle salaisesti, ja yksimielisesti pitivät Jumalan lakia, silloin he tahtoivat niinkuin pyhät kärsiä pahaa ja hyvää toinen toisensa kanssa; ja isät veisasivat kiitosvirsiä heidän edessänsä. 10Mutta sitä vastaan kuului vihollisten huuto paljo toisin, ja kuultiin vaikia valitus siellä ja täällä lapsilta. 11Sillä yhtäläinen vitsaus oli herralla ja palvelialla, ja kuninkaankin täytyi sitä kärsiä kuin alamaisten. 12Ja jokaisella heillä oli sangen monta kuollutta, Jotka yhdenkaltaisella kuolemalla kuolivat, niin ettei elävät kerinneet heitä hautaamaan; sillä yhdellä hetkellä tulivat heidän parhaat sikiänsä pois. 13Ja jotka ei ennen tahtoneet uskoa, estetyt noidilta, niiden täytyi nyt, sittekuin kaikki esikoiset tapetut olivat, tunnustaa, että tämä kansa oli Jumalan lapsi. 14Sillä koska kaikki alallansa ja vaiti olivat, ja juuri puoliyö oli, 15Tuli sinun kaikkivaltias sanas alas taivaasta kuninkaalliselta istuimelta, niinkuin voimallinen sotamies, keskelle maata, joka piti hävitettämän, 16Se terävä miekka, joka sinun ankaraa käskyäs kantoi, seisoi, ja täytti kaikki paikat kuolleilla, ja vaikka se seisoi maassa, ulottui se kuitenkin taivaasen. 17Silloin peljätti heitä äkisti hirmuinen unen näky, ja tapaturmainen hämmästys tuli heidän päällensä, 18Ja tässä makasi yksi, ja toinen siellä puolikuolleena, niin että kyllä hänessä nähtiin, minkä syyn tähden hän kuoli. 19Sillä unet, jotka heitä peljättivät, antoivat heille kyllä tietää, ettei he olisi hukkuneet tietämättä, minkä tähden he niin pahoin rangaistiin. 20Tuli myös vihdoin kuoleman kiusaus vanhurskaille, ja korvessa tapahtui vahinko kansassa; mutta viha ei ollut kauvan. 21Sillä se nuhteetoin mies kiiruhti, joka heidän edestänsä soti, ja kantoi virkansa kilven, rukouksen ja sovinnon suitsutuksella, ja seisoi vihaa vastaan, ja lopetti sen surkeuden, jolla hän osoitti, että hän oli sinun palvelias. 22Mutta hän voitti sen hirmuisen menon, ei ruumiillisella väellä eli miekan voimalla, vaan sanalla paiskasi hän vaivaajan allensa, koska hän ilmoitti valan ja liiton, joka isille luvattu oli. 23Sillä koska kuolleet lankesivat toinen toisensa päälle, seisoi hän siellä keskellä, ja asetti vihan, ja esti, ettei hän päässyt eläväin tykö. 24Sillä hänen pitkässä hameessansa oli kaikki kaunistus, ja isäin kunnia neljässä kivirivissä kaivettu, ja sinun jaloutes hänen päänsä lakissa. 25Senkaltaisista täytyi turmelian paeta ja sitä peljätä; sillä siinä oli kyllä, että viha ainoasti sillä koeteltiin.