1 Corinthians 3

Kristus on ainoa perustus

1Niinpä, veljet, minä en voinut puhua teille kuin hengellisille, vaan kuin lihallisille, kuin pienille lapsille Kristuksessa. 2Maitoa juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin kestäneet, ettekä vielä nytkään kestä, 3olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta, riitaa ja erimielisyyttä, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? 4Kun yksi sanoo: "minä olen Paavalin", ja toinen: "minä olen Apollon", ettekö silloin ole lihallisia? 5Mikä Paavali sitten on ja mikä taas Apollo? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen mukaan, mitä Herra on heille kullekin antanut. 6Minä istutin, Apollo kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. 7Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka antaa kasvun. 8Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä, kuitenkin kumpikin on saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. 9Sillä olemme Jumalan työtovereita. Olette Jumalan viljapelto, Jumalan rakennus.

10Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, olen viisaan rakentajan tavoin pannut perustuksen, mutta toinen sille rakentaa. Kuitenkin jokainen katsokoon, kuinka hän sille rakentaa. 11Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna sen tilalle, mikä on pantu, ja se on Jeesus Kristus. 12Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, 13niin kunkin teko on tuleva näkyviin. Sillä sen saattaa ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli koettelee, millainen kunkin teko on. 14Jos jonkun sille tekemä rakennus kestää, hän saa palkan. 15Mutta jos jonkun tekemä palaa, hän kärsii vahingon. Mutta hän itse pelastuu, kuitenkin kuin tulen läpi.

16Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 17Jos joku turmelee Jumalan temppelin, Jumala turmelee hänet, sillä Jumalan temppeli on pyhä. Sellaisia te olette.

18Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon tyhmäksi, että tulisi viisaaksi. 19Sillä tämän maailman viisaus on hullutusta Jumalan edessä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa", 20ja vielä: "Herra tietää viisasten ajatusten olevan turhia." 21Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä, sillä kaikki on teidän, 22olkoon Paavali, Apollo, Keefas, maailma, elämä, kuolema, nykyiset tai tulevaiset, kaikki on teidän. 23Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.

Copyright information for FinSTLK2017