Acts 28

Paavali tekee tunnustekoja Melitessä

1Kun olimme pelastuneet, saimme tietää, että saaren nimi oli Melite. 2Barbaarit osoittivat meille suurta ystävällisyyttä, sytyttivät nuotion ja ottivat meidät kaikki sen ääreen, kun oli alkanut sataa ja oli kylmä. 3Mutta Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyy kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä. 4Kun asukkaat näkivät elukan riippuvan kiinni hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Varmaan tuo mies on murhaaja, koska kostotar ei sallinut hänen elää, vaikka hän pelastuikin merestä." 5Mutta hän pudisti elukan tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään pahaa. 6He odottivat hänen [kätensä] tulehtuvan tai hänen kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Mutta kun he olivat kauan odottaneet ja näkivät, ettei hänelle tapahtunut mitään pahaa, he muuttivat mielensä ja sanoivat hänen olevan jumala.

7Lähellä sitä paikkaa oli saaren ensimmäisellä miehellä, jonka nimi oli Publius, maatiloja. Hän otti meidät vastaan ja piti meitä ystävällisesti kolme päivää vierainaan. 8Mutta tapahtui, että Publiuksen isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa, ja Paavali meni hänen luokseen, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. 9Kun tämä siis oli tapahtunut, muutkin saarella olevat sairaat tulivat, ja heidät parannettiin. 10He osoittivat meille myös monin tavoin kunniaa, ja lähtiessämme merelle he panivat mukaan, mitä tarvitsimme.

Paavalin matka jatkuu Roomaan

11Kolmen kuukauden kuluttua purjehdimme sieltä aleksandrialaisessa laivassa, joka oli talvehtinut saarella ja jolla oli merkkinä Dioskurien kuva
Kreikkalaisessa jumaluustarustossa Dioskurit olivat Zeuksen kaksoispojat Kastor ja Polluks.
.
12Rantauduimme Syrakuusaan ja viivyimme siellä kolme päivää, 13ja sieltä kierrettyämme saavuimme Regioniin, ja kun yhden päivän perästä nousi etelätuuli, tulimme seuraavana päivänä Puteoliin. 14Siellä tapasimme veljiä, jotka pyysivät meitä viipymään luonaan seitsemän päivää. Niin lähdimme Roomaan. 15Kun veljet siellä saivat kuulla meistä, he tulivat meitä vastaan Forum Appiumiin ja Tres Tabernaen kohdalle saakka. Heidät nähdessään Paavali kiitti Jumalaa ja sai rohkeutta. 16Kun tulimme Roomaan, sadanpäällikkö luovutti vangit henkivartioston päällikölle. Mutta Paavalin sallittiin asua erikseen häntä vartioivan sotilaan kanssa.

Paavali puhuu juutalaisten johtomiehille

17Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui kokoon juutalaisten ensimmäiset. Kun he olivat kokoontuneet, hän sanoi heille: "Miehet, veljet! Vaikka en ole tehnyt mitään kansaamme tai isiemme tapoja vastaan, minut annettiin Jerusalemista vankina roomalaisten käsiin. 18Kun he olivat minua tutkineet, he tahtoivat vapauttaa minut, koska minussa ei ollut mitään kuoleman aihetta. 19Mutta kun juutalaiset sitä vastustivat, minun oli pakko vedota keisariin – ei kuitenkaan niin, että minulla olisi mitään kannetta kansaani vastaan. 20Tästä syystä olen nyt kutsunut teidät saadakseni nähdä ja puhutella teitä, sillä Israelin toivon tähden kannan tätä kahletta."

21He sanoivat hänelle: "Emme ole saaneet kirjeitä sinusta Juudean maalta, eikä kukaan tänne saapunut veli ole ilmoittanut eikä puhunut sinusta pahaa. 22Katsomme kuitenkin olevan syytä kuulla sinulta, mitä ajattelet. Sillä tästä lahkosta on meillä tiedossamme, että sitä vastaan kaikkialla puhutaan."

23He määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luokseen majapaikkaan. Näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen Laista ja Profeetoista, vakuuttaakseen heidät Jeesuksesta. 24Se, mitä sanottiin, vakuutti toiset, mutta toiset eivät uskoneet. 25Kun he olivat keskenään erimielisiä, he erosivat toisistaan. Paavali sanoi ainoastaan yhden sanan: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Jesajan kautta teidän isillenne,

26sanoessaan: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, katselemalla katselkaa, älkääkä nähkö. 27Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten heitä parantaisi.'

28Olkoon siis teille tiettävä, että Jumalan pelastus on lähetetty pakanoille, ja he kuulevat sen."

29Kun hän oli tämän sanonut, juutalaiset lähtivät pois kiistellen paljon keskenään.

Paavali julistaa sanaa kaksi vuotta

30Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen luokseen tulivat.

31Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herraa Jeesusta Kristusta kaikella rohkeudella kenenkään estämättä.

Copyright information for FinSTLK2017