Ezekiel 19

Vertaus kahdesta leijonasta. Itkuvirsi

1"Mutta sinä, viritä itkuvirsi Israelin ruhtinaista

2ja sano: Mikä naarasleijona äitisi olikaan leijonien joukossa! Se makasi nuorten leijonien keskellä ja kasvatti pentujaan 3ja kasvatti isoksi yhden pennuistaan, ja siitä tuli nuori leijona. Se oppi saalistamaan ja söi ihmisiä. 4Mutta kansat kuulivat siitä: se pyydystettiin heidän kuoppaansa ja vietiin koukusta vetäen Egyptin maahan. 5Kun sen viipyessä emo näki, että hänen toivonsa oli mennyttä, se otti toisen pennuistaan, ja kasvatti sen nuoreksi leijonaksi. 6Se käyskenteli leijonien keskellä, siitä tuli nuori leijona, se oppi saalistamaan, ja se söi ihmisiä. 7Se yhtyi heidän leskiinsä ja teki autioiksi heidän kaupunkinsa, ja maa ja kaikki, mitä siinä on, kauhistui sen ärjynnän äänestä. 8Silloin kansat sen ympärillä olevilta alueilta asettivat ja virittivät sille verkkonsa, ja se pyydystettiin heidän kuoppaansa. 9Se pantiin häkkiin vetämällä koukusta ja vietiin Baabelin kuninkaan eteen. Se vietiin vuorilinnoihin, ettei sen ääni enää kuuluisi Israelin vuorille. 10Äitisi oli sinulle kuin mehevä veden ääreen istutettu viinipuu. Se tuli runsaasta vedestä hedelmälliseksi ja siinä oli paljon oksia. 11Siihen tuli vahvoja oksia hallitsijoiden valtikoiksi, ja sen runko kohosi korkealle tiheän oksaston keskellä ja näkyi kauas korkeana ja runsasoksaisena. 12Mutta se temmattiin vihaisesti irti, heitettiin maahan, ja itätuuli kuivasi sen hedelmät. Ne revittiin hajalle, ja sen vahvat oksat kuivuivat, ja tuli kulutti ne. 13Nyt se on istutettuna erämaahan, kuivaan ja janoiseen maahan. 14Sen vahvasta oksasta on lähtenyt tuli. Se on kuluttanut sen hedelmät, ja vahvaa oksaa, josta olisi hallitusvaltikaksi, siinä ei enää ole." Itkuvirsi tämä oli oleva, ja itkuvirsi siitä on tullut.

Copyright information for FinSTLK2017