Ezekiel 42

Ulompi esipiha

1Hän vei minut ulompaan esipihaan pohjoista kohden vievää tietä myöten. Hän vei minut pihakammiorakennuksen luo, joka oli vastapäätä eristettyä aluetta ja pohjoisen puoleista rakennusta, 2satakyynärää pitkän sivun edustalle, jossa oli oviaukko pohjoiseen päin. Sen leveys taas oli viisikymmentä kyynärää. 3Sen kaksikymmentäkyynäräisen paikan edustalla, joka kuului sisempään esipihaan, ja vastapäätä sitä kiveystä, joka oli ulommassa esipihassa, oli käytävä käytävää vastassa, kolmessa kerroksessa. 4Kammioiden editse meni kulkutie, kymmenen kyynärää leveä, sisempään esipihaan, ja tie oville yhden kyynärän leveä, ja oviaukot olivat pohjoiseen päin. 5Mutta ylimmät kammiot olivat kapeimmat, sillä käytävät veivät niiltä tilaa enemmän kuin alimmilta ja keskimmäisiltä kammioilta rakennuksessa. 6Sillä nämä olivat kolminkertaiset, mutta niissä ei ollut pylväitä, niin kuin esipihoissa oli pylväät. Sen vuoksi ne tulivat olemaan kapeammat kuin alimmat ja keskimmäiset maasta lukien. 7Oli myös muuri, joka ulkopuolella kulki samaan suuntaan kammioiden kanssa ulompaa esipihaa kohden kammioiden editse. Sen pituus oli viisikymmentä kyynärää. 8Sillä niiden kammioiden pituus, jotka olivat ulompaan esipihaan päin, oli yhteensä viisikymmentä kyynärää, mutta, katso, temppelisalin puolella sata kyynärää. 9Näiden kammioiden alapuolella oli sisäänkäynti idästä, kun tultiin niiden luo uloimmasta esipihasta.

10Esipihaa ympäröivän muurin leveällä puolella itää kohden, eristetyn alan edustalla ja rakennuksen edustalla, oli kammioita. 11Niiden editse kulki tie. Ne olivat samanmuotoisia kuin ne kammiot, jotka olivat pohjoista kohden: yhtä pitkiä ja leveitä. Samanlaisia olivat kaikki näiden ulos johtavat käytävät, rakennelmat ja oviaukot. 12Samoin kuin olivat niiden kammioiden oviaukot, jotka olivat etelää kohden, oli se oviaukko, joka oli tien päässä – tien, joka kulki senpuolisen muurin viertä itää kohden, sinne tultaessa.

13Hän sanoi minulle: "Pohjoiskammiot ja eteläkammiot, jotka ovat eristetyn alan edustalla, ovat pyhiä kammioita, joissa papit, jotka lähestyvät Herraa, syövät sitä, mikä on korkeasti pyhää. Sinne he pankoot korkeasti pyhän: ruokauhrin, syntiuhrin ja vikauhrin; sillä se paikka on pyhä. 14Kun papit ovat tulleet, älkööt he menkö pyhäköstä ulos esipihaan muuten, kuin että panevat sinne vaatteensa, joissa toimittavat virkaansa, sillä ne ovat pyhät, ja pukeutuvat toisiin vaatteisiin. Sitten lähestykööt paikkaa, mikä on kansaa varten."

15Kun hän oli saanut loppuun sisemmän temppelin mittaamisen, hän vei minut ulos sille portille, jonka etupuoli oli itää kohden. Hän mittasi sen ympärysmitan. 16Hän mittasi idän puolelta mittaruovolla: viisisataa ruokoa mittaruovon mukaan ympäriinsä. 17Hän mittasi pohjoisen puolelta: viisisataa ruokoa mittaruovon mukaan ympäriinsä. 18Hän mittasi etelän puolelta: viisisataa ruokoa mittaruovon mukaan ympäriinsä. 19Hän mittasi lännen puolelta: viisisataa ruokoa mittaruovon mukaan. 20Neljältä ilmansuunnalta hän sen mittasi. Siinä oli muuri yltympäri: pituutta viisisataa ja leveyttä viisisataa. Sen tuli erottaa pyhä epäpyhästä.

Copyright information for FinSTLK2017