Genesis 42

Joosefin veljien ensimmäinen matka Egyptiin

1Kun Jaakob sai tietää, että Egyptissä oli viljaa, hän sanoi pojilleen: "Mitä epäröitte?" 2Hän sanoi: "Katso, olen kuullut, että Egyptissä on viljaa. Menkää sinne ja ostakaa meille sieltä viljaa, että pysyisimme hengissä emmekä kuolisi." 3Kymmenen Joosefin veljeä lähti ostamaan viljaa Egyptistä. 4Mutta Benjaminia, Joosefin veljeä, Jaakob ei lähettänyt hänen veljiensä mukana, sillä hän pelkäsi, että häntä kohtaisi jokin onnettomuus. 5Niin Israelin pojat tulivat muiden tulijoiden mukana ostamaan viljaa, sillä Kanaanin maassa oli nälänhätä. 6Joosef oli käskynhaltijana maassa. Hän myi viljaa kaikelle maan kansalle. Niin Joosefin veljet tulivat ja kumartuivat hänen edessään kasvoilleen maahan. 7Joosef näki veljensä ja tunsi heidät, mutta tekeytyi heille vieraaksi, puhutteli heitä ankarasti ja kysyi heiltä: "Mistä tulette?" He vastasivat: "Kanaanin maasta tulemme ostamaan ruokaa."

8Joosef tunsi veljensä, mutta he eivät tunteneet häntä. 9Joosef muisti unet, jotka hän oli nähnyt heistä, ja sanoi heille: "Te olette vakoojia. Olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin."

10He vastasivat hänelle: "Ei, herra, palvelijasi ovat tulleet ostamaan elintarpeita. 11Olemme kaikki saman miehen poikia, olemme rehellisiä miehiä. Palvelijasi eivät ole vakoojia."

12Mutta hän sanoi heille: "Ei ole niin, vaan te olette tulleet katsomaan, mistä maa olisi avoin."

13He vastasivat: "Meitä, palvelijoitasi, on kaksitoista veljestä, saman miehen poikia Kanaanin maasta. Nuorin on nyt kotona isämme luona, ja yhtä ei enää ole."

14Joosef sanoi heille: "Niin on, kuin olen teille puhunut: te olette vakoojia. 15Näin te tulette koeteltaviksi: niin totta kuin farao elää, te ette pääse täältä lähtemään, ellei nuorin veljenne tule tänne. 16Lähettäkää yksi joukostanne noutamaan veljenne tänne, mutta teidän muiden pitää jäädä tänne vangeiksi, että koeteltaisiin, oletteko puhuneet totta. Muuten, niin totta kuin farao elää, te olette vakoojia." 17Sitten hän pani heidät vankilaan kolmeksi päiväksi.

18Kolmantena päivänä Joosef sanoi heille: "Jos tahdotte elää, tehkää näin, sillä minä olen Jumalaa pelkäävä: 19jos olette rehellisiä miehiä, jääköön teistä veljeksistä yksi vangiksi vankilaan, jossa teitä säilytettiin, mutta te muut menkää viemään kotiin viljaa perheittenne nälänhätään. 20Tuokaa nuorin veljenne luokseni. Jos teidän puheenne siten vahvistuu todeksi, vältätte kuoleman." Heidän täytyi tehdä niin.

21Mutta he sanoivat toinen toiselleen: "Totisesti, me olemme syylliset sen tähden, mitä teimme veljellemme. Sillä me näimme hänen sielunsa tuskan, kun hän anoi meiltä armoa, emmekä kuulleet häntä. Sen tähden tämä tuska on tullut meille." 22Ruuben vastasi heille sanoen: "Enkö sanonut teille: 'Älkää tehkö pahoin nuorukaista vastaan!' Mutta ette kuulleet minua. Katsokaa, nyt kostetaan hänen verensä." 23Mutta he eivät tienneet, että Joosef ymmärsi heitä, sillä hän puhui heille tulkin kautta. 24Hän kääntyi heistä pois ja itki. Sitten hän kääntyi taas heihin päin ja puhui heidän kanssaan. Hän otti heidän joukostaan Simeonin ja vangitutti hänet heidän nähtensä. 25Joosef käski täyttää heidän säkkinsä viljalla ja panna jokaisen rahat takaisin hänen säkkiinsä sekä antaa heille evästä matkalle. Heille tehtiin niin.

26He sälyttivät viljansa aasien selkään ja lähtivät sieltä. 27Kun sitten eräs heistä yöpymispaikassa avasi säkkinsä syöttääkseen aasiaan, hän huomasi rahansa säkin suussa. 28Hän sanoi veljilleen: "Minulle on annettu rahani takaisin. Katso, se on säkissäni." Silloin heidän sydämensä vavahti, ja he katsoivat säikähtyneinä toisiinsa sanoen: "Mitä Jumala on meille tehnyt?" 29Tultuaan isänsä Jaakobin luo Kanaanin maahan he ilmoittivat hänelle kaikki, mitä heille oli tapahtunut, ja sanoivat: 30"Mies, joka on sen maan valtiaana, puhutteli meitä ankarasti ja kohteli meitä, kuin olisimme olleet maata vakoilemassa. 31Mutta sanoimme hänelle: 'Olemme rehellisiä miehiä emmekä mitään vakoojia. 32Meitä on kaksitoista veljestä saman isän poikia. Yhtä ei enää ole, ja nuorin on nyt kotona isämme luona Kanaanin maassa.' 33Mutta mies, sen maan valtias, sanoi meille: 'Siitä saan tietää, oletteko te rehellisiä miehiä: jättäkää yksi veljistänne luokseni. Ottakaa sitten viljaa perheittenne nälänhätään. 34Menkää ja tuokaa nuorin veljenne luokseni saadakseni tietää, ettette ole vakoojia, vaan rehellisiä miehiä. Sitten annan teille veljenne takaisin, ja te saatte vapaasti liikkua maassa.'"

35Kun he sitten tyhjensivät säkkinsä, niin, katso, kunkin rahakukkaro oli hänen säkissään. Nähdessään rahakukkaronsa he sekä heidän isänsä pelästyivät. 36Heidän isänsä Jaakob sanoi heille: "Teette minut lapsettomaksi. Joosefia ei enää ole, Simeonia ei enää ole, ja Benjamininkin tahdotte viedä minulta. Tämä kaikki kohtaa minua."

37Ruuben vastasi isälleen sanoen: "Saat surmata molemmat poikani, jos en tuo häntä sinulle takaisin. Anna hänet huostaani, niin minä tuon hänet sinulle takaisin."

38Mutta hän sanoi: "Poikani ei saa lähteä kanssanne, sillä hänen veljensä on kuollut, ja hän on yksin jäljellä. Jos onnettomuus kohtaa häntä matkalla, jolle aiotte lähteä, saatatte harmaat hapseni vaipumaan murheella hautaan."