Job 30

Job valittaa kurjaa tilaansa

1 "Mutta nyt minulle nauravat elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoirieni pariin. 2 Mitäpä silloin hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa väkevyys on hävinnyt. 3 Puute ja kova nälänhätä saa heidät kaluamaan kuivaa maata, hiljan autioitunutta ja asumatonta. 4 He poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja pensaan juuria lämmitykseen. 5 Heidät karkotetaan ihmisten parista ja heitä vastaan nostetaan hälytys kuin varasta vastaan. 6 Heidän on asuttava kaameissa purouomissa, maakoloissa ja kallioluolissa. 7 Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat – 8 nuo houkkien ja kunniattomien lapset, maasta karkotetut. 9 Mutta nyt olen tullut heille pilkkalauluksi, olen joutunut heidän puheenaiheekseen. 10 He inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni. 11 Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut. He ovat ottaneet minulta pois ohjat. 12 Oikealta puoleltani nousee tuo joukkio. He lyövät jalat altani ja ovat tehneet teitään tuhotakseen minut. 13 He hävittävät polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa. 14 He tulevat kuin leveästä muurin aukosta, raunioiden alta he vyöryvät esiin. 15 Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niin kuin tuuli sinä pyyhkäiset pois arvoni, ja pelastukseni katoaa kuin pilvi. 16 Nyt sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. 17 Yö kaivaa luut ruumiistani, eivätkä kalvavat tuskani lepää. 18 Suurella voimalla hän on tarttunut vaatteeseeni. Se kiristyy ympärilleni kuin viittani pääntie. 19 Hän on heittänyt minut lokaan, ja olen tullut tomun ja tuhkan kaltaiseksi. 20 Huudan sinua, mutta et vastaa minulle. Seison tässä, mutta et huomaa minua. 21 Muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi. 22 Kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja murskaat minut. 23 Sillä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, paikkaan, minne kaikki elävä kokoontuu. 24 Mutta eikö saisi ojentaa kättänsä raunioihin ja huutaa apua onnettomuudessa? 25 Vai enkö itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää? 26 Sillä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus, vartosin valoa, mutta tuli pimeys. 27 Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut. 28 Käyn surupuvussa, eikä aurinko minulle paista. Nousen seurakunnassa ja huudan. 29 Minusta on tullut sakaalien veli ja strutsien kumppani. 30 Nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat. 31 Lyyrani soitto muuttui valitukseksi ja huiluni itkun ääneksi."