Job 30

LukuNyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan; Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet; Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet, Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa: He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta. He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa. Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä, Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä. Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla. 10 He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni. 11 Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois. 12 Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua. 13 He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta. 14 He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle. 15 Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse. 16 Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet. 17 Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa. 18 Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä. 19 Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan. 20 Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole. 21 Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla. 22 Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti. 23 Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu. 24 Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa. 25 Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää. 26 Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli. 27 Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt. 28 Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan. 29 Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani. 30 Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet. 31 Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.
Copyright information for FinBiblia