2 Macc 6

Templin saastuttamisesta. niin myös Eleatsarin kuolemasta. 1Mutta vähän ajan perästä lähetti kuningas vanhan miehen Antiokiasta, vaatimaan Juudalaisia luopumaan isäinsä laista, ja ettei he Jumalan laista enään mitään pitäisi, 2Ja että hän Jerusalemin templin saastuttais, ja kutsuis sen Jovis Olympiuksen kirkoksi, ja Garitsimin templin Jovis Kseniuksen kirkoksi, että muukalainen väki siellä asui. 3Mutta senkaltainen surkia meno teki jokaiselle sangen pahaa. 4Sillä pakanat söivät ja joivat templissä, ja tekivät kaikkinaista häpiällistä menoa vaimoin kanssa pyhässä siassa, ja veivät paljon sisälle, joita ei pitänyt. 5Alttarilla uhrattiin laissa kiellettyjä uhreja, 6Ja ei pidetty sabbatia eikä entisiä juhlia; eikä yksikään uskaltanut ilmoittaa itsiänsä Juudalaiseksi; 7Vaan he vaadittiin väkivallalla joka kuukausi uhraamaan, kuin kuninkaan syntymäpäivä oli. Mutta kuin Bakkuksen päivää pidettiin, silloin vaadittiin Juudalaiset käymään viheriäisillä seppeleillä Bakkuksen kunniaksi. 8Oli myös Ptolomeuksen neuvosta käsky annettu pakanain kaupunkeihin, jotka Jerusalemin ympärillä olivat, että heidän piti vaatiman Juudalaisia joka paikassa uhraamaan. 9Ja jos monikahdat lujana pysyivät, ettei he pakanain kanssa pitää tahtoneet, ne kohta piti tapettaman. Siinä nähtiin suuri surkeus. 10Kaksi vaimoa tuotiin edes, että he poikansa ympärileikanneet olivat; niiden rintoihin sidottiin lapsukaiset, ja vietiin ympäri kaiken kaupungin, ja heitettiin viimein muurin ylitse. 11Muutamat olivat yöllä itsensä lymyttäneet luoliin, että he olisivat sabbatia pitäneet: ne, (kuin Philippus sen tietää sai), poltettiin; sillä ei he tahtoneet itsiänsä varjella, ettei he sabbatia rikkoneet olisit. 12Mutta minä neuvon lukiaa, ettei hän pahentuisi tästä surkeudesta, vaan muistais, ettei se rangaistus tapahtunut heille kadotukseksi, vaan meille karttamiseksi; 13Sillä se on suuri armo, kuin Jumala syntisiä estää, ettei heille aina menesty, ja on kohta heidän tykönänsä rankaisemassa. 14Sillä meidän Herra Jumala ei kärsi meitä niin kauvan kuin muita pakanoita, jotka hän antaa mennä siihen asti kuin he syntinsä mitan täyttäneet ovat, että hän heitä sitte rankaisis; 15Vaan estää meitä, ettemme aivan paljon tekisi, ja hän viimein meille kostais. 16Sentähden ei ikänä hän peräti meiltä armoansa ole ottanut pois; ja vähän meitä onnettomuudella kurittanut on, ei hän kuitenkaan kansaansa peräti hyljännyt ole. 17Tämän minä olen tässä neuvoksi sanoa tahtonut. Nyt me jälleen palajamme historiaan. 18Oli yksi erinomainen kirjanoppinut, Eleatsar, vanha ja kuitenkin kaunis mies; sen suun he väkivallalla avasivat, että hän söis sian lihaa. 19Mutta hän tahtoi ennen kunnialla kuolla kuin häpiällä elää, ja kärsi sen kärsivällisesti. 20Ja kuin hän vaivattavaksi vietiin, nuhteli hän niitä, jotka kiellettyä lihaa söivät tämän elämän tähden. 21Mutta ne, jotka asetetut olivat kansaa vaatimaan vastoin lakia sian lihaa syömään, että he niin kauvan hänen tunteneet olivat, ottivat he hänen yhteen paikkaan, ja sanoivat tahtovansa tuoda hänelle lihaa, jota hän syödä tohtis, vaan hän teeskelis, niinkuin se olis uhrattu sian liha, ja söis kuninkaan mielen nouteeksi, 22Että hän niin henkensä pitäis, ja nautitsis vanhaa ystävyyttä. 23Mutta hän ajatteli, kuinka se hänen vanhalle ijällensä ja harmaalle päällensä, niin myös hänen kunnialliselle elämällensä hamasta nuoruudesta, kuin myös Jumalan pyhälle laille sovelias oli, ja sanoi rohkiasti: lähettäkäät minua maan alle hautaan. 24Sillä se sopis pahoin minun vanhalle ijälleni, että minä niin teeskelisin, että nuoret ajattelisivat: Eleatsar, joka yhdeksänkymmenen ajastaikainen oli, on myös pakanaksi tullut; 25Ja he niin minun teeskelemiseni kautta vieteltäisiin, että minä itseni ihmisten edessä niin laittaisin, ja minun elämäni, niin piskuiseksi ajaksi kuin minulla vielä elämistä on, niin pelastaisin: se olis minulle ijankaikkinen häpiä. 26Ja mitä minun siitä olis, vaikka minä nyt ihmisten rangaistuksen välttäisin, koska en minä, Jumalan käsiä elävänä taikka kuolleena välttää taida? 27Sentähden tahdon minä nyt iloisesti kuolla, niinkuin minun, vanhan miehen, sopii, 28Ja nuorille jättää hyvän esimerkin minun jälkeeni, että he mielellänsä ja iloisesti kunniallisen ja pyhän lain tähden kuolisivat. 29Kuin hän nämät sanat puhunut oli, vietiin hän vaivattavaksi. Mutta ne, jotka häntä johdattivat ja ennen hänen ystävänsä olleet olivat, julmistuivat hänen päällensä niiden sanain tähden; sillä he luulivat hänen kiusalla sanoneen. 30Mutta kuin he häntä lyöneet olivat, että hänen jo kuoleman piti, huokasi hän ja sanoi: se Herra, jolta ei mitään salattu ole, tietää, että minä ne haavat ja suuren kivun, jotka minä minun ruumiissani kärsin, olisin kyllä välttää taitanut, jos minä tahtonut olisin, mutta sielun puolesta kärsin minä mielelläni Jumalan tähden. 31Ja niin hän täältä erkani ja kuolemallansa lohdullisen esimerkin jälkeensä jätti, ettei se ainoasti nuoria, vaan jokaista kunniallisuuteen neuvoman pitää.